Joanna Kurki Sivuston tehtävä ja tavoite on julkaista ajatuksiani jotka toivottavasti herättävät edes muutaman ihmisen ajattelua. Lisäksi on tavoitteena tuottaa näkyvyyttä joka osaltaan auttaa saavuttamaan tämänhetkisen työllistymistavoitteeni. Eli pääsyn kansanedustajaksi 2011 alkaen.

Tietoja

Tietoja

Olen nelikymmppinen, pitkän tien itseoppinut IT ammattilainen. Olen aikuisiällä vuonna 2008 suorittanut  FM tutkinnon tietotekniikasta (sulautetut järjestelmät).  Piraattipuolueen jäsen ja ehdolla eduskuntaan keväällä 2011.

Olen miettinyt että kehtaanko yleensä laittaa esille tilitietoja. Siis mielestäni on jotenkin noloa joutua pyytämään tuttavilta ja tuntemattomilta rahaa sen vuoksi että olisi varaa mainostaa itseään. Mutta koska kerran Kokoomuslainen pelifirman johtaja ja Vihreitten istuva kansanedustaja kehtaavat lahjoituksia pyytää, niin kai sitten minäkin voin. Ainakin heillä kummallakin on varmaan paremmat tulot kuin minulla (työmarkkinatuki).

Tukitilin numero on Nordea 104535-668891, lahjoituksista sekä rahojen käytöstä pidetään tukiryhmän toimesta kirjaa ja ne julkaistaan aikanaan Piraattipuolueen ohjeiden mukaisesti. Tarkemmat tiedot avoimuudesta sekä lahjoitukset puolueelle osoitteessa http://ostapiraatti.fi/

 

Blogin sisältö on lisensoitu Creative Commons  CC-BY-SA ... Eli jaa pois, mutta lähteen ilmoittaminen on tarpeen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

Toimituksen poiminnat